Pitäisi viimeistellä pihaa nurmella niiltä osin jotka jäivät kaivinkoneen jäljiltä huonolle hapelle tai kokonaan hiekalle. Tarvitaan siis multaa, jonka voi tasata pitkin lääniä puuttuviin kohtiin. Naapureilta olikin jo viimekesän tietoa kahdesta maaurakoijasta ja heidän "multalaadusta". Toisen tuomisissa oli posliinin palasista lähtien kaikkea terävää joukossa ja toisen tuoma lasti oli priimatavaraa. Se siis viimekesänä. Soitin siis kehutulle urakoijalle, mutta vanhempi ukko kehoittikin soittelemaan alaiselleen, jos sitä multaa yleensäkkään on. "Ettei tule luvatuksi, jos vaikka ei olekkaan." No sille sitten rimpautin. "Nyt on satanut niin paljon, ettei tuota vanhaa seulottua kehtaa millään myydä. Ihan hötöä. Jos sitten loppuviikosta, kun seulotaan uusi erä..." No lupailin soitella loppuviikosta. Ei vastannut kaveri loppuviikosta puhelimeen niin en sitten tilannut. Perkeleen puhelinvastaajat kun ei osaa vastata kysymyksiin ja luvata toimittaa tavaraa!
Soittelin sitten viikon päästä uudelleen ja sain lupauksen: "Viimeistään huommenna tuodaan". Ei tuotu ja kun oli perjantai, niin kuormaa ei tuotu sitten viikonloppunakaan. Maanantaina pirautin ensitöikseni ja kyselin oliko osoitteen löytymisessä jotain vikaa vai miksi ei kuorma tullut perille. "Teknisiä ongelmia. Tänään tulee varmasti!" En viitsinyt kysyä oliko teknisiä ongelmia kuljettajalla vai kalustolla. Nestevajauksen korjailu alkanut liian aikaisin kesähelteillä. Jos saisi sen kuorman ensin ja kettuilisi vasta sitten. Kello oli lähempänä kahdeksaa illalla kun savilasti vihdoin lysähti tontille. Päivän lämpö alkoi vaihtua kosteaan iltaviileään ja pihalla haisi. Piti oikein käydä nuuhkaisemassa kasaa, ja todella, sehän se haisi kuin ylivuotava paskaviemäri. Jotain jätettä siihen tosiaan oli seulottu, ei vain ehkä ollut vielä ihan loppuun asti "palanutta", koska keossa oli jänniä ruskeita paakkuja siellä täällä. Tätä erää tarvitse ainakaan lannoittaa! En edes halua tietää onko kyseessä eläin- vai ihmisperäistä jäämistöä.
Muutaman kärryllisen levittettyäni esiin pullahti pirun iso teräväreunainen lasinpala. Toisella lapiollisella tulikin posliinia. No laatukamat onkin sitten varmaan jaettu viimevuonna ja näin taantuma-aikaan otetaan priimahinta ja annetaan paskaa lasimurskalla. Sekaan oli kuohkeuttamiseksi laitettu hiekkaa, mutta joukossa on isovarpaan kokoisia kivenmurikoitakin. Muuten tuo "multa" näyttää erehdyttävän paljon samalta savelta kuin mitä tontilta kärrättiin pois rakennusvaiheen alussa - sekaan vain on laitettu paskaa ja hiekkaa.
No ainakin tuo "multa" oli kuohkeaa, helppo levittää ja tuntui painuvan nurmijyrällä melko tiukkaankin. Ehkä niitä kivenmurikoitakin lentää ruohonleikkurilla vain naapureiden ikkunoihin ja jos pitää kenkiä jalassa kotipihallaankin niin ei satu mitään. Turvakengille on siis käyttöä jatkossakin.
maanantai 6. heinäkuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)