sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Kiinalainen pistehitsauskone

Hankin varikolle pistehitsauskoneen. Pitkän surffailun jälkeen päädyin halvimpaan, koska koneiden ulkonäöistä oli pääteltävissä niiden olevan samoja laitteita, joten halvin on hyvä. Eihän kone loppuseltaan ole kuin iso muuntaja tukevilla elektrodeilla höystettynä.

Kone ei ollut hyvä. Ohje oli ruotsiksi, ruuvit olivat löysällä, kantokahva piti itse asentaa (jota ei muuten näy kuvassa), hitsausvirtaa ei saa säätää eikä hitsausaikaakaan voi säätää. Koneessa onkin vain mekaaninen kytkin jolla voit itse arvioida 200 millisekunin hitsausajan. 200ms on siis suurin hitsausaika kahdelle millin paksuiselle pellille.

Kokeilin tietysti konetta heti. Ohjeessa lupailtiin 16A sulakkeen riittävän. Ei riittänyt C-luokan hidas automaattijohdonsuoja, joka riittää MIG-hitsauskoneelleni. Napsahti auki joka kerran kun painoin liipasimesta - ilman hitsausyritystäkään. Takaisin netin ääreen ja etsimään 16A sulake joka olisi vielä hitaampi. Löytyi nettikaupasta 16€ hintaan K-sarjan sulake. Tehty nimenomaan moottorikäyttöjä ja hitsauskoneita varten. Tilaukseen meni ja viikon odottelu. Postikulut olivat toisen 16€. Jostain syystä kaikkea muuta tästä maailmasta saa nopeasti netistä, mutta yhden sulakkeen toimittaminen ei onnistunut alle viikkoon. Ja sekin piti hakea postista, kun pösilö pakkaaja oli laittanut sen pahvilaatikkoon!! Ei voinut pakata pehmustettuun kirjekuoreen joka mahtusi laatikkoon. Ei taideta olla ihan viisaimmasta päästä sinne lähettämöön ketään palkattu!

Odotellessa postia yritin ymmärtää ruotsalaista manuaalia. Pitkän kiroilun jälkeen luovutin ohjeen kääntämisen ja yritin löytää suomenkielistä yleistä ohjetta pistehitsaukseen. Löytyikin aika hyvä "Vastushitsausopas"

Opuksen opeilla muokkasin viilalla koneen kärjet oikean kokoisiksi (5mm halkaisija) ja kokeilin. Tuntui hitaimman sulakkeenkin kanssa olevan takkuista ja sulake meni silti pari kertaa. Päätin kuitenkin kokeilla projektiauton hitsausta ja sainkin kynnyskoteloa hitsattua melkein metrin kun koneesta tuli kunnon kipinäsuihku ulos ilman liipasimen painamista? Keskuksen vikavirtasuoja ilmoittautui toimivaksi ja katkaisi kaikki sähköt. Koneeseen oli tullut oikosulku kun olin avannut leuat täysin auki tarkastaakseni hitsauskärkien kunnon!

Kone pajanpöydälle auki ja kas kummaa - kiinalainen kasaaja oli ajatellut, että ruuvin pituudella ei ole väliä ja se ei haittaa jos kärkiä aukaiseva mekanismi osuu syöttöjohtoon ja nirhaa sen rikki!

Kun sitten vaihdoin sen syöttöjohdon niin siellä oli ihan perinteisesti kierretty 230V syötön monisäikeinen johto muuntajan yksisäikeisen ympärille ja laitettu pienin määrä tinaa perään, että pysyy paikoillaan matkatessaan Ruotsin kautta Suomeen. Meni kiinalaisen viritykset uusiksi tukevalla sokeripalalla. Ja se ruuvi lensi kaaressa roskiin. Sisältä löytyi myös suojamaadoituskohta. Ikävä vain että suojamaa oli laitettu runkoon, joka oli maalin peitossa, eikä johtanut kunnolla koneen muuhun runkoon. Oli siis pelkkää tuuria, että sähkö hyppäsi maalikerroksen läpi maihin ja sai vikavirtasuojan laukemaan, eikä saanut koko runkoa jännitteeliseksi!!!

perjantai 18. marraskuuta 2011

Ammattimaiset amatöörit

Harmittaa kuin pientä oravaa, jolla on hampaat rikki ja käpy jäässä.

Tuli aika vaihtaa talvirenkaat. Hallitunkkia auton alle sovitellessa ei voinut olla huomaamatta kuinka kynnyspalkin helmapokkaus on vääntynyt rikki. Samantien irtosi tulppa sana-arkusta! Edellisen kerran auto oli ollut vetarin suojakumin vaihdossa paikallisessa pikku korjaamossa. Hienoa! On sentään "ammattilaisen" rikkoma. Amatöörit sentään lukevat ensin manuaalin, jossa sanotaan selkeästi mistä autoa saa nostaa. Ammattilaiset rysäyttävät hallinosturin sinnepäin ja kampeavat rytisten auton ilmaan. Pitänee tarkastaa kattokin, jos vaikka on osunut hallin kattoon.

Ei ole ensimmäisen vuosimallin auto, jota ei saa helmasta nostaa - näin on ollut ainakin viimeiset 15 vuotta jo edellisestä korimallista lähtien. Täytynee kysyä seuraavalla kerralla kuinka kauan rasvamontun pojat ovat olleet töissä ja osaavatko ne lukea ja onko montakin helmaa tehty uusiksi takuutyönä. Jätän sitten ohjekirjan kuskin penkille auki kohdasta kuinka auto nostetaan ilman vaurioita - siis jätän jos osaavat lukea.

Tietysti se auton ylösnostaminen annetaan sille paikallisen koulun räkänokka TET-hajoittelijalle, kun ei se muutakaan pysty tekemään. Pulttipyssyä se ei jaksa nostaa ja rasvatukka tai nilkoissa roikkuvat verkkarit tarttuisivat johonkin pyörivään kiinni. Kun se on otettu oppimaan, niin laitetaan se painamaan nappia ja rusikoimaan autoja konevoimalla, kun ei se ressukka osaa edes juotavaa kahvia keittää! Siihenkin tarvittaisiin lukutaitoa tai edes kiinostusta.

Vatasen varikolta löytyy myös se vanhempikin korimalli, josta juuri jouduin hitsaamaan kynnyskotelon. Oli mennyt rikki samasta syystä - joku rasvamontun mörön lomittaja oli sen joskus rikkonut. Helma oli painunut nätisti lommolle. Ruostesuoja oli ihan ehjä, mutta peltiä sen alla ei ollut ollenkaan. Ihmettelin, ettei katsastusmiehen sorkkarauta ollut kohtaan osunut. Myös kaverini kertoi juuri hitsanneensa puolitoista metriä saman automerkin kynnyskoteloa, kun se oli "korjattu" merkkiliikkeessä seitsemän vuotta sitten. Olivat "unohtaneet" laittaa ruostesuojaa kotelon sisällekin. Eihän sitä sinne tavitse laittaa, kun ei se asiakas sinne näe. Työlläkin on vain vuoden takuu.

Ei kannata pienen oravan viedä merkkikorjaamoonkaan!

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Nyyttimuuttajat

Tuli eteen tilanne, jolloin on jostain syystä autettava muutossa, vaikka on luvannut itselleen olla heilauttamatta mitään romua - ikinä - ellei ne ole omia.

Miksi muutettava ei edes tajua piilottaa kaikkea jätettään laatikoihin? Ei juuri enempää voisi masentua, kun kuljettaa kolmannen kerroksen hissittömästä luukusta avonyssyköitä ja pohjastaan repsottavia kolmeen kertaan kastuneita pahvilaatikoita, joissa ei ole MITÄÄN säilyttämisen arvoista. Viimevuoden mainosposti ei ansaitse palkattoman muuttajan silmissä mitään arvoa. Suljettu laatikko olisi helpompi hyväksyä ja vain siirtää eteenpäin.

Miksi muutettava ei tajua, että muuttohetkellä ei enää pakata mitään? Auttajat vain siirtävät laatikoita, eivätkä ryhdy pakaamaan joutavia tavaroita hajoaviin laatikoihin. Tai miksi pitäisi arvailla mitkä jätesäkit ovat roskia ja mitkä muutettavia "tavaroita"? ORGANISOINTI ei maksa mitään! Asioiden etukäteen ajattelukaan ei maksa mitään!

Mitä järkeä on siirtää tavaraa varastosta varastoon? Ei sitä tarvita JOS SE ON VAIN VARASTOSSA! Siirrelkää itse varastonne! Ihminen selviää hengissä 105 esineen avulla - turhat rojut roskiin.

Miksi muutettava ei tajua, että verensokerin pudottua yleensä kaikkia alkaa hatuttaa? Kannattaisiko tarjota jotain syötävää, edes karkkia, tai jos muutto venyy yli neljätuntiseksi kannattaisiko varautua edes kotipizzan kupongeilla? Kupongeilla ei saa ruokaa ilmaiseksi, mutta auttajalle olisi henkisesti mukavampi olo, jos asiaa olisi edes AJATELTU!

Ja miksi yhteenmuuttavien toinen osapuoli EI ole mukana osallistumassa mitenkään? WTF?!?!? Sitä tuntee itsensä ihan viimeisen päälle tyhmäksi, kun joku lökäpöksy on onnistunut jotenkin lusmuilemaan tauhkan laahaamisesta!

Ja ihan vain tiedoksi, että noin 70 neliön kolmion tulee muuttamaan 20km päähän ammattilaiset noin 600€ hintaan - ihan MUOVISILLA muutolaatikoilla! YHDESSÄ PÄIVÄSSÄ! Ei paljon kannata käyttää kahta vapaapäiväänsä syvimmän V-käyrän löytämiseen välilevyn pullistellessa perseessä asti!

Seuraavan muuton ehtoina on kolmen tunnin aikaraja. Sen jälkeen on löydyttävä pizzaa ja kaljaa. Jos ei löydy niin pistehanskat putoaa ja romut niiden mukana - ja todennäköisesti vielä niitä rappusia alas! Ja minä en muuten autoa aja siinä muutossa.