Autosta tosiaan petti puola. Se varoitteli jo matkalla. Aina kun painoi kaasua, niin moottori keinahti ja meinasi sammua..5km ennen kotia se sammui kokonaan. Yritin lumipyryssä taskulappu hampaissa etsiä vikaa ja löysinkin irrallaan heiluvan moottorinmaadoitusjohdon. Sainkin sen kiinni muutamalla työkalulla, joita takakontista löytyi, mutta kone ei enää käynnistynyt.
Nöyrryin ja tilasin naapurissamme olevan huollon hinausauton paikalle. Tulikin melko nopeasti ja kun oli peruutellut paikalle vilkut päällä, niin kuski hyppäsi ulos ja pisti tupakaksi. Mietin olisiko pitänyt kokeeksi laittaa fikkari taas suuhun ja katsoa lähteekö se karkuun vai auttaako auton pajan pihaan. Päätin olla kokeilematta onnea. Kaveri kehui kuinka mukavia nää vanhat autot on nostaa kyytiin - mahtuu paljon helpommin. No jotain positiivista. Käski mennä hyttiin lämmittelemään sillä aikaa kun sitoo kiinni. No en meinannut mahtua istumaan kun tuplapenkki oli täynnä työkalua ja laatikkoa. Saatiin kuitenkin auto ilman suurempia kommelluksia huollon pihaan. Huoltamon pihassa lupasivat katsoa sitä seuraavana päivänä ja siinä yhteydessä vielä muistutin, että mun mielestä siitä on puola rikki.
Soittelivat sitten seuraavana päivänä, että olivat tarkastaneet jakopäänhihnan ja jotain muuta. En meinannut malttaa odottaa meriselityksen loppua. Ensimmäiseksi ovat tarkastaneet jakohihnan, vaikka erikseen sanoin sen olevan puolassa sen vian!!! Juniorimekaanikko pääsi listassaan lopputulokseen, että puola, johdot, tulpat, virranjakajan kansi ja pyörijä pitäis vaihtaa. Johon tietysti kysyin, että no milloin se on valmis. "Jos isäntä tilaa tänään osat..." Ei voi olla totta! Tämä mekaanikko ei joko osaa tai ei SAA tilata niitä osia??? "No se vois olla valmis ehkä huomenna tai ylihuomenna". No mitähän se maksaa? "No ei kai ne nyt niin paljon maksa..." Ei tosta saippuaputkasta saa edes hinta-arvioita osille saati työlle.
Toisena päivänä soitin, että onko auto valmis. "No ne osat tulee huomenna" Voi helvetin perkele! Ei se apina ollut edes tilannut niitä osia edellisenä päivänä! Itse olisin hakenut osat Motonetista samana iltana ja seuraavana päivänä kasannut auton - jos olisi auto hakea niitä osia. Jouduin käymään töissäkin julkisilla. Joka ei siis tunnetusti toimi.
Kolmantena päivänä soittelin taas pajalle puolen päivän aikaan ja kyselin autosta. "Isäntä" itse vastasi puhelimeen, eikä osannut sanoa mitään "kun pojat on nyt lounaalla. Soittavat sitten kun tulevat syömästä." Eivät soittaneet. Soitin kahden maissa, että joko ne pojat on kohta syöneet? "Häh? Joo me yritettiin soittaa sulle mutta et vastannut." Tasan ei ole kukaan soitellut kun olen puhellinta kytännyt kaksi tuntia. "Osat tulee neljän aikaan, että jos se ne sopii, niin viideltä on auto valmis". Pääsin puoliviideksi huoltamolle ja "isäntä" sanoi juuri aikoneensa soittaa mulle - "Ne osat on väärään moottoriin" Ei voi jumalauta olla totta! Kuulemma tukkurin moka, että ovat kyllä tilanneet mun autoon sopivat osat, mutta väärät on toimitettu. No hienoa! Ensiviikolle menee sitten koko homma. "Olisko huollon sijaisauton tarve...?" "NO OLISI!" "...Nyt ei taida olla kuin Hiace enää jäljellä..." Joo antaa olla. Kuljen ennemmin bussilla, mutta ehdin vasta puoli kuudeksi sattuneista syistä. "No jos sovitaan niin ollaan vielä silloin paikalla" Yeah right! Eihän tässä ole sovittukaan mitään tähän mennessä.
Katsotaan nyt miten ensimaanantaina käy.
No maanantaina pääsin huoltoon ajoissa ennen viittä. Toimisto oli tyhjä ja marssin suoraan pajan puolelle, jossa autoa hinannut mekaanikko moikkasikin hymyillen. En ehtinyt sanoa mitään kun kuulin tutun päräyksen kun golffi heräsi eloon. "Hei jätkät kuulitteko!" huuteli nuorempi mekaanikko selvästi tyytyväisenä tulokseen. Oli saanut osat vaihdettua ja teki ensimmäisen käynnistyksen. Sain siis auton heti pois ja koska en ollut sopinut mitään hintaa isännän kanssa, niin sovittiin että tulen maksamaan "myöhemmin". Ajoin auton samantien omaan talliin ja korjasin sen hajoneen maadoitusliittimen. Sitä ei oltu korjattu eikä vaihdettu.Muuten oli kyllä vaihdettu kaikki mitä oli sovittu: puola, johdot, tulpat, virranjakajan kansi ja pyörijä.
Yritin kolmen päivän päästä maksaa, mutta isännällä ei ollut kiire saada rahojaan, joten sovittiin, että tekee laskun ja hoidetaan se joulun jälkeen. En vielä kolmen viikon jälkeenkään tiedä mitähän se maksaa kun ei ole laskua kuulunut. Saan tietysti kaupan päälle laskutuslisän (15€) ja korotetun ALV:n, joka tuli voimaan vuoden vaihteessa. Hinauslasku meni vakuutusyhtiöön suoraan: 192€ alle viiden kilometrin hinauksesta.Taidan olla ihan väärällä alalla! Toistaiseksi tappiota on tullut kadonneen lumiharjan myötä. Viisi vuotta hyvin palvellut harja on varmaan korjaamolla paremmassa käytössä.
lauantai 15. joulukuuta 2012
Joukkoliikenne haisee
Kävi niin, että uskolinen 14 vuotta vanha auto jätti tielle rikkoontuneen puolan takia. Auto huoltoon ja olin pakotettu käyttämään bussia ja metroa työmatkaan. Taas tuli varmistus miksi kuljen omalla autolla.
Herätys aamulla samaan aikaan kuin normaalistikin. Koska on normaali talvi ja taivaalta tulee lunta, pitää varustautua kylmään seisoskeluun pysäkillä. Bussi oli aikataulustaan kymmenen minuuttia myöhässä. Kohtuullisen hyvin koska eräänä kesänä, kun lunta oli vähemmän, bussi oli myöhässä tunnin. Hiukan pisti epäilyttämään linjayhtiön kusettavan aikataulullaan, koska pari alkuasukasta tuli kiirehtimättä vain minuuttia ennen bussia pysäkille. Ilmeisesti tiesivät OIKEAN aikataulun.
Suomessa kun ollaan maksoin matkan pankkikortilla. Kyyryssä istuvan Heimo Vesan näköinen kuski otti sirukortin kaksin käsin vastaan ja alkoi mulkoilla mua sen näköisenä, että sketsihahmon sana-arkku aukeaa kohta. Onnistui kuitenkin kääntämään kortin ja huojentui, kun sieltä löytyi magneettiraita. Yhteen suuntaan 13€!! Sillä saa kahdeksan litraa 98-bensaa! Samalla rahalla ajan omasta kotipihasta työmatkan edestakaisin ja kauppareissut vielä päälle ilman kyyristelyä lumituiskussa! Maksusuoritus piti kuitata kuulakärkikynällä ohueseen kuitinriekaleeseen - ja tietysti ilman tarkoitukseen sopivaa alustaa. Merkkasin kuittiin etunimen ja sukunimestä tuli reikä. Aivan sama - kelpasi Heimolle. Hieno muinaisjäänne tämäkin maksutapa.
Tällä kertaa oli vapaata tilaa ja takapenkillä se pakollinen spurgu. Haju oli myös sen mukainen. Nahkatakissaan hajua erittävä liimatukka näytti siltä, että viimevuoden pikkujoulut eivät olleet vielä päättyneet eikä laskuhumala alkanut. Siellä se virnisteli kuin heikkopäinen, eikä millään penkillä ollut turvassa siltä käryltä. Tuskaa lisäsi se käsittämätön penkki, joka on ilmeisesti suuniteltu kääpiökiinalaisille ja joissa hartiat painuu väkisin lysyyn ja hengitys vaikeutuu. Vanerilevyn päälläkin olisi mukavampi istuskella. Silloin ei tarvitsisi edes miettiä onko tällä penkillä ruumiinnesteitään pehmusteisiin imeyttänyt joku takapenkiläisen kaltainen kestojuhlija. Turvavyötä ei tietenkään ollut, joten jos jotain sattuu, niin se takapenkin paskalasti pyhkäisee sitten koko bussin läpi, ellei imeydy matkalle. Taidan seuraavalle reissulle tehdä vanerista oman alustan, ottaa mukaan aktiivihiilisuodattimen ja ehkä armeijan suojaviitan.
Huonosta kelistä huolimatta Heimo keuli moottoritiellä aikataulun kiinni ja oltiin perillä melkein aikataulussa. Sentään jotain etua siitä, että herää aikaisin, eivätkä kaikki tiet ole täysin tukossa. Kännykällä HKL:n raideliikennelippu ja metroon. Rivakka kävely uhmaten kaikkia autoja suojateillä ja olin töissä 35 minuuttia myöhemmin kuin omalla autolla. Eli 15.90€ koko matka kaikkine mukavuuksineen ja kuntoiluineen.
Kotimatka iltapäivästä ei sitten toiminutkaan. Koska olin jo aamulla myöhässä jouduin venyttämään kotiinlähtöä pahimpaan ruuhkaan. HKL:n bussi aivan täynnä ja penkit ihan yhtä typeriä pullopersesioille tehtyjä - tosin ilman pehmusteita. Ovi kävi tiuhempaan joten jos joku spuge olisi kyydissä ollutkin, niin sen verran hyvin tuulettui, että sai piposta pitää kiinni. Asemalla yritin ensimmäiseen bussiin, joka ajaa pysäkkini ohi: "Ei tähän autoon!! Mee tohon viereiseen!" Kohteliasta palvelua tosiaan. Kampesin sinne ja valittelin ettei edellinen kuski huolinut kyytiin. Täti näytti hetken hölmistyneeltä ja tajusi sitten sanoa, ettei nuo "EB" autot pysähdy kaikilla pysäkeillä. Virnuili vielä perään, että ne on vähän semmosia ne Porilaiset kuskit. No eipä tarvitse Poriinkaan sitten mennä, jos ei autosta löydy jarruja pysäyttää pysäkille. Siitä ne ajaa mun pysäkin ohi peräkanaa, eikä se "EB" ole mitenkään nopeampi kuin tämä toinenkaan. Joskus aikoinaan ne pysähtyi molemmat ja rahastustäti vaihtoi autosta toiseen. Eipä ole näkynyt enää rahastustätejäkään.
Sitten istuskeltiin keskustan liikennevaloissa ja odoteltiin. Jostain syystä mikään pitkänmatkanbussi ei voi ajaa kulkematta koko ruuhkaisen keskustan läpi. Se matka saattaisi olla liian nopea ja viedä vähemmän polttoainetta, eikä voitaisi ottaa kyytiin potentiaalisia kääpiökiinalaisia. Kun päästiin susirajalle, ruotsalaisen sistushelvetin kohdalle, olisi minun pitänyt aikataulun mukaan olla jo perillä. Tosin kuskin mielestä se matka alkoi vasta siitä, koska silloin toivoteltiin hyvää matkaa ja tervetuloa kyytiin. HKL:n kaveri ei toivotellut yhtään mitään, joten tällä tädillä oli sentään jotain yritystä antaa katetta matkarahalle - ehkä vähän myöhässä tosin.
55km kotimatkaan meni siis 55 minuutin sijasta melko tasan kaksi tuntia ja rahaakin tuplamäärä. Autohuoltokin oli jo kiinni kun pääsin kävellen sinne asti. Ei tässä maassa voi susirajan ulkopuolella matkustaa järkevästi ilman omaa autoa sanoo viherpiipertäjät ihan mitä tahansa.
Herätys aamulla samaan aikaan kuin normaalistikin. Koska on normaali talvi ja taivaalta tulee lunta, pitää varustautua kylmään seisoskeluun pysäkillä. Bussi oli aikataulustaan kymmenen minuuttia myöhässä. Kohtuullisen hyvin koska eräänä kesänä, kun lunta oli vähemmän, bussi oli myöhässä tunnin. Hiukan pisti epäilyttämään linjayhtiön kusettavan aikataulullaan, koska pari alkuasukasta tuli kiirehtimättä vain minuuttia ennen bussia pysäkille. Ilmeisesti tiesivät OIKEAN aikataulun.
Suomessa kun ollaan maksoin matkan pankkikortilla. Kyyryssä istuvan Heimo Vesan näköinen kuski otti sirukortin kaksin käsin vastaan ja alkoi mulkoilla mua sen näköisenä, että sketsihahmon sana-arkku aukeaa kohta. Onnistui kuitenkin kääntämään kortin ja huojentui, kun sieltä löytyi magneettiraita. Yhteen suuntaan 13€!! Sillä saa kahdeksan litraa 98-bensaa! Samalla rahalla ajan omasta kotipihasta työmatkan edestakaisin ja kauppareissut vielä päälle ilman kyyristelyä lumituiskussa! Maksusuoritus piti kuitata kuulakärkikynällä ohueseen kuitinriekaleeseen - ja tietysti ilman tarkoitukseen sopivaa alustaa. Merkkasin kuittiin etunimen ja sukunimestä tuli reikä. Aivan sama - kelpasi Heimolle. Hieno muinaisjäänne tämäkin maksutapa.
Tällä kertaa oli vapaata tilaa ja takapenkillä se pakollinen spurgu. Haju oli myös sen mukainen. Nahkatakissaan hajua erittävä liimatukka näytti siltä, että viimevuoden pikkujoulut eivät olleet vielä päättyneet eikä laskuhumala alkanut. Siellä se virnisteli kuin heikkopäinen, eikä millään penkillä ollut turvassa siltä käryltä. Tuskaa lisäsi se käsittämätön penkki, joka on ilmeisesti suuniteltu kääpiökiinalaisille ja joissa hartiat painuu väkisin lysyyn ja hengitys vaikeutuu. Vanerilevyn päälläkin olisi mukavampi istuskella. Silloin ei tarvitsisi edes miettiä onko tällä penkillä ruumiinnesteitään pehmusteisiin imeyttänyt joku takapenkiläisen kaltainen kestojuhlija. Turvavyötä ei tietenkään ollut, joten jos jotain sattuu, niin se takapenkin paskalasti pyhkäisee sitten koko bussin läpi, ellei imeydy matkalle. Taidan seuraavalle reissulle tehdä vanerista oman alustan, ottaa mukaan aktiivihiilisuodattimen ja ehkä armeijan suojaviitan.
Huonosta kelistä huolimatta Heimo keuli moottoritiellä aikataulun kiinni ja oltiin perillä melkein aikataulussa. Sentään jotain etua siitä, että herää aikaisin, eivätkä kaikki tiet ole täysin tukossa. Kännykällä HKL:n raideliikennelippu ja metroon. Rivakka kävely uhmaten kaikkia autoja suojateillä ja olin töissä 35 minuuttia myöhemmin kuin omalla autolla. Eli 15.90€ koko matka kaikkine mukavuuksineen ja kuntoiluineen.
Kotimatka iltapäivästä ei sitten toiminutkaan. Koska olin jo aamulla myöhässä jouduin venyttämään kotiinlähtöä pahimpaan ruuhkaan. HKL:n bussi aivan täynnä ja penkit ihan yhtä typeriä pullopersesioille tehtyjä - tosin ilman pehmusteita. Ovi kävi tiuhempaan joten jos joku spuge olisi kyydissä ollutkin, niin sen verran hyvin tuulettui, että sai piposta pitää kiinni. Asemalla yritin ensimmäiseen bussiin, joka ajaa pysäkkini ohi: "Ei tähän autoon!! Mee tohon viereiseen!" Kohteliasta palvelua tosiaan. Kampesin sinne ja valittelin ettei edellinen kuski huolinut kyytiin. Täti näytti hetken hölmistyneeltä ja tajusi sitten sanoa, ettei nuo "EB" autot pysähdy kaikilla pysäkeillä. Virnuili vielä perään, että ne on vähän semmosia ne Porilaiset kuskit. No eipä tarvitse Poriinkaan sitten mennä, jos ei autosta löydy jarruja pysäyttää pysäkille. Siitä ne ajaa mun pysäkin ohi peräkanaa, eikä se "EB" ole mitenkään nopeampi kuin tämä toinenkaan. Joskus aikoinaan ne pysähtyi molemmat ja rahastustäti vaihtoi autosta toiseen. Eipä ole näkynyt enää rahastustätejäkään.
Sitten istuskeltiin keskustan liikennevaloissa ja odoteltiin. Jostain syystä mikään pitkänmatkanbussi ei voi ajaa kulkematta koko ruuhkaisen keskustan läpi. Se matka saattaisi olla liian nopea ja viedä vähemmän polttoainetta, eikä voitaisi ottaa kyytiin potentiaalisia kääpiökiinalaisia. Kun päästiin susirajalle, ruotsalaisen sistushelvetin kohdalle, olisi minun pitänyt aikataulun mukaan olla jo perillä. Tosin kuskin mielestä se matka alkoi vasta siitä, koska silloin toivoteltiin hyvää matkaa ja tervetuloa kyytiin. HKL:n kaveri ei toivotellut yhtään mitään, joten tällä tädillä oli sentään jotain yritystä antaa katetta matkarahalle - ehkä vähän myöhässä tosin.
55km kotimatkaan meni siis 55 minuutin sijasta melko tasan kaksi tuntia ja rahaakin tuplamäärä. Autohuoltokin oli jo kiinni kun pääsin kävellen sinne asti. Ei tässä maassa voi susirajan ulkopuolella matkustaa järkevästi ilman omaa autoa sanoo viherpiipertäjät ihan mitä tahansa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
